torstai 28. elokuuta 2014

Rakkausperhonen

Ompeleminen kesällä on ollut haasteellista, sillä jompi kumpi kone on ollut koko ajan toimintakyvyttömänä. Teen siitä erillisen postauksen, mutta ompelusten valmiiksi saattaminen on ollut nyt viimeisimpinä kuukausina erittäin vaikeaa. Sain vihdoin valmiiksi Sari Ahokaisen ruskeasta Love Butterfly -kuosista leikkaamani vaatteet. Ystäväni S:n tyttö P joutui taas kuosiyhdistelyni uhriksi. 


Ruskeassa Love Butterflyssa on kahta erisävyistä ruskeaa ja harmahtavan valkoista tai todella vaaleaa harmaata. Kirkkaanvalkoiset kankaat eivät siksi sopineet kuosin kaveriksi. Sopivia yksivärisiä ei taaskaan ollut, joten kurkkasin kuviotrikoiden kasaan. Love Butterfly mielestäni kuosi, johon voi yhdistää jotain toista yksinkertaista kuviokuosia. Sama oli Supersweetin kanssa. Yllätyin huomatessani, että pinkki trikoo punaisilla palloilla sopi yllättävän hyvin ruskean perhoskankaan kanssa. Aloin tykätä yhdistelmästä kovasti ja sain alkaa miettiä kaavoja. P käyttää jo kokoa 92, joten kaavavalikoima hieman laajentui. :)

Blogeissa ja Facebookin ompeluryhmissä on näkynyt paljon Ottobren Hoops-kaavalla tehtyjä teeppareita. Olin vihdoin saanut kyseisen lehden (3/2012) käsiini ja halusin kokeilla kaavaa. Täytyy sanoa, että todella kiva peruskaava! Lisäsin hieman pituutta helmaan, koska kaava on kuulemma aika lyhyt. Lopputulos näyttää juuri passelilta. Pöksyt ovat Summer Sea -kaavalla (OB 3/2013). Todella helppo ja hauska kaava! Sössin hieman vyötäröresorin kanssa, lopulta siitä tuli aika lyhyt.


Paidan selkäpuolelle riitti vielä palanen perhosia.


Teepparin ja pöksyjen lisäksi settiin kuuluu Mail Express -tunika. Valekirjekuoripääntie ja taskut ovat kivoja yksityiskohtia tunikassa. Onnistuin jossain mielenhäiriössä leikkaamaan helman kuviot ylösalaisin, mutta onneksi kuosi antaa anteeksi tällaisen kömmähdyksen :) Mintunväriset kanttaukset sopivat todella hyvin pinkkiin. Muistin tosin vasta vaatteen valmistuttua, ettei P:n äiti S voi sietää ruskean ja sinisen yhdistelmää. Täytyy siis vain toivoa, että minttu menee pinkin vieressä edes siedettävästi. Minttu ei kuitenkaan ole ihan sininen.


S otti ihania sovituskuvia vaatteista P:n päällä. Vaatteet olivat juuri oikean kokoiset loppukesään. Olen niin iloinen, että ompelemani vaatteet pääsevät käyttöön. P on ollut aivan täpinöissä ponihaalarista, mutta hän on jo kasvanut siitä isompiin kokoihin. Nyt P sai lisää kuviollisia vaatteita ja hän oli kuulemma riemuissaan :) Ilo kuulla <3






Ruskeasta Love Butterflysta on valmistunut vielä yksi vaatekappale, mutta sen esittely jääköön pikaiseen lähitulevaisuuteen.



Oranssi Love Butterfly on leikattu paloiksi, mutta saumuri on taas poissa pelistä (aivan uskomattomasta syystä, siitä pian lisää), ja muutama viikko pitää odotella varaosaa, ennen kuin pääsen kursimaan palat kasaan. Ompelukoneella tarvittavat saumat eivät näyttäisi toivotuilta, joten pitää olla kärsivällinen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti