keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Aarteita

Viimeisen vuoden aikana olen kiertänyt kirppareita enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Vilautan nyt murto-osaa viimeaikaista löydöistä.

Sydäntarjotin oli positiivinen yllätys kirpparikierrokselta, jonka saalis uhkasi jäädä mitättömäksi. Hyllyssä alkaa olla aika monta tarjotinta jo. Mitä te teette kaikilla tarjottimilla?



Paikallisesta kierrätysryhmästä löytyi upea 70-luvun Ikean valaisin. Samaa mallia saa edelleen, mutta ei tässä värissä. Paljonkohan näitä Suomessa liikkuu? Ikea tuli kuitenkin Suomeen vasta 90-luvulla. Sain suostuteltua O:n ottamaan lampun olohuoneeseensa vuokranantajan harmaan lampun tilalle. Minun kotiini tämä ei käy ilman sähkötöitä.. Johtokupu ei pysy paikoillaan, siihen pitää keksiä joku viritelmä.


 Kauniita kankaita ja purkkeja on myös tarttunut mukaan.





Ja ah niin ihanat Biltonsin lautaset! Tuosta alimmasta kankaasta tulee ihana joululiina! En kestä joulutekstiileissä tonttuja, pukkeja, havuja tai muuta liian ilmiselvää joulukuviota. Punaisten sävyt ovat riittävät luomaan tunnelmaa.


Olen heikkona piparikukkiin. Lasten retrohtava Hemtexin kylpytakki oli pakko napata mukaan. Ehkä ompelen siitä jotain kivaa.



Ja tää aarre..! <3 Tietääkö joku tästä jotain? Ihanilla kirkkailla väreillä varustettu retrokangaspala käveli edullisesti minua vastaan. Piilotettuna lakanakasaan. Eihän tällaista herkkua voinut sinne jättää! Hihkaise, jos tiedät alkuperän tai suunnittelijan!


 Erik Koldin vihreä purkki päätyi puuroriisin säilytyspaikaksi. O tykkää riisipuurosta, joten sitä täytyy hänelle usein keittää <3



Blogger Tricks

lauantai 21. helmikuuta 2015

Vuoden ensimmäiset

Vuoden ekat ompelukset valmistuivat tammikuussa: lisää boksereita urokselle. Tällä kertaa pöksyissä edustavat Kesämies Kekkonen ja söpöt kissat. Onneksi O suostuu pitämään tällaisia vähän erilaisempia alushousuja :)

Kekkikset on napattu hamstereista ja kissat tilattu Jonicilta. 


Luulisi näinkin yksinkertaisten ompelusten onnistuvan nopeasti, mutta saumuri oli taas eri mieltä. Terä ei leikannut, alasieppari teki taikatemppuja ja neula katkeili monesti. Ääh. Ehkä tää tästä.

Alkuvuodesta ompeleminen ja neulominen ovat olleet hitaalla vaihteella. En halua stressata asiasta, joten valmista tulee kun tulee. Olen enemmänkin kartoittanut, mitä kaikkea mun varastoista löytyy. Osasta olen luopunutkin. Hyvin pienestä osasta.

Ehkä voisin jatkossa myös vilautella, mitä kirppareilta on löytynyt?!

torstai 19. helmikuuta 2015

Tunnelmia


Itsetehdyt sämpylät. Parhautta <3


Imuja rakkaan kummipojan kestovaippoihin <3


Aarteenetsintäjoulukalenteri O:lle <3

(Ei mennyt aarteenetsinnäksi tällä kertaa, en jaksanut joulukuussa näitä piilotella minnekään, kun taudissa makasin sängyssä..) Tällaisen voisi vaikka ystävänpäivänäkin järjestää! Kalenteriluukut on kääritty erivärisiin muovisista postituspusseista leikattuihin palasiin ja päälle on liimattu Tigerin joulukalenteritarrat :)

maanantai 16. helmikuuta 2015

Joulun jälkimaininkeja


Sairastamisen takia minulla ei ollut mahdollisuutta suorittaa laajemman mittakaavan joululahjaompeluksia. Pari juttua kuitenkin tuli tehtyä pakettiin juuri ennen joulua taudin taituttua. O sai mustavalkoiset kissabokserit, koska hän on kissaihminen :) O:n perhe oli kuulemma kuorossa ihastellut näitä pöksyjä. Hih.


Toiveesta nostin hieman takakappaleen korkeutta ja tein pitkät lahkeet, jotka eivät ikävästi lähtisi rullautumaan. Kaava on piirretty hyvin istuvista ostoboksereista.

Kissakangas on tilattu Facebookin ompeluryhmän kimppatilauksena Jonicilta Ruotsista.


Äiti vinkkasi muutama päivä ennen joulua, että isä tarvitsisi navigaattorille pussukan. Piti olla kuulemma pehmustettu ja kosteutta hylkivä. Marimekon Jurmo-vahakangasta oli vielä reilu pala jäljellä, joten askartelin siitä neppareilla suljettavan pussukan. Koeversiosta tuli liian pieni, kun taas tämä varsinainen versio taisi olla vähän iso, mikä nyt ei niin paljon haittaa käytössä, kun kyseessä on säilytyspussi.


Isälle on sen verran vaikea keksiä joululahjaa, että tartuin heti tilaisuuteen, vaikka äiti oli ajatellut, että tekisin pussukan vasta seuraavaksi jouluksi.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Vaatteita ihanille vauvoille

Pahoittelen blogihiljaisuutta. Paljon asioita on tapahtunut viime aikoina. Marraskuussa olin harjoittelussa, joka vei kaiken energiani. Joulukuussa minut yllätti mononukleoosi, joka oli todella raju ja pitkä tauti sairastaa. Tammikuusta alkaen olen ajatellut opintoja. Toivottavasti täällä joku lukija vielä roikkuu mukana. 

Tekeleitä on tullut jonkin verran, mutta en ole ehtinyt blogia päivittää :( Nyt haluan taas korjata tilanteen.


Ystäväpiirini on lisääntynyt oikein urakalla viime aikoina. Pienille vauvoille on ihana ommella pieniä vaatteita. Paras ystäväni H ja hänen siskonsa S ja K saivat ihanat poikavauvat lähes samaan aikaan! Yritin pohtia kaikille vauvoille samanlaiset, mutta erilaiset vaatteet.

Olin saanut kutsun K:n babyshoweriin, joten K:n poika N sai tällä erää muutaman vaatteen enemmän. K ei halunnut N:lle mitään sinistä. Lupasin olla tekemättä sinistä, joten N sai keltaisen raitahupparin, raitahaalarin ja keltaiset housut koossa 62.



Makea kohdistus osui vahingossa olkapäälle! :)


K:n siskojenkin vauvoja piti muistaa huppareilla. H:n vauvan sukupuoli ei ollut vielä babyshowerin aikaan tiedossa, joten jossain mielenhäiriössä päädyin yhdistämään vaaleansinistä ja violettia! H oli hurahtanut pastellisävyihin, eikä niitä minulla juuri ollut. Tämän sinisen velourin onneksi bongasin paikallisesta kierrätysryhmästä. L-poika (muuten kummipoikani <3) syntyi lokakuussa, toivotaan että hän kestää tämän sinisen, violetin ja pinkin yhdistelmän. Sari Ahokaisen Supersweet-kangasta oli tilkkuina vielä sen verran jäljellä, että sain vuorin huppariin. Violetti resori on muistaakseni Fabriinasta.



Kolmas huppari on kierrätyskankaasta. Löysin psykedeelisen retroaamutakin (yllätys) paikallisesta kierrätysryhmästä. Näin mielessäni söpöt potkuhousut.


En ollut suunnitellut tekeväni tästä S:n vauvalle vielä ostovaiheessa, mutta H onneksi vinkkasi, että kangas olisi S:n makuun juuri sopiva. Hieman arastelin tehdä näin räikeästä, mutta onneksi S rakastui huppariin. Siskokset ovat saamelaisia, ja hupparin värit herättivät minussa voimakkaita saameviboja :) Olin niin onnellinen, kun S ja hänen puolisonsa A kehuivat hupparia yhteen ääneen ja korostivat, että huppari on ehdottomasti heidän lempparinsa kaikista U-pojan vaatteista <3


Vuokrin keltainen trikoo on EK:n pakalta ja resorit Marimekolta.

Pienet L, N ja U ovat herättäneet minussa elämäni ensimmäisen vauvakuumeen <3


Samaan syssyyn ompelin myös ystäväni V:n pojalle V:lle haalarin koossa 62. Ruskea joustofrotee on (hahaa) paikallisesta kierrätysryhmästä bongattu ja resorit joko Fabriinasta tai Kangashamstereista.




Oon myös ihan rakastunut tähän mun uuteen Anno-mattoon, jota olin pitkään kuolannut. Tämä yksilö oli Kaisaniemen Kodin1:n viimeinen ja vielä -40%:n alessa! <3